Finlanders


Lasse Paasikko

Lasse Paasikko

Tanssimuusikon urani alkoi kotikonnuilta, Teukkulan työväentalolta pidetyistä pikkujouluista, joissa olin soittamassa haitarilla tanssimusiikkia juhlakansalle. Palkaksi saamani 20 markkaa sain neljän viiden markan seteleinä ja yksi näistä seteleistä on tal…

lue lisää


Aarne Hartelin

Aarne Hartelin

Varhaislapsuuteni asuin Tahmelassa, Pispalanharjun maisemissa, katsellen keltaista kuuta. Yläkerran naapurin poika Hannu oli sen pahvista tehnyt ja roikotti sitä narusta iltaisin ikkunamme edessä. Nelivuotiaana pääsin Tampereen musiikkiopistoon opiskelemaa…

lue lisää


Pasi Ketola

Pasi Ketola

On upea päästä mukaan Finkkuihin, yhteen suomalaisen viihdemusiikin traditioista. Odotan innolla, että pääsen tapaamaan tanssilavoilla ja konserteissa kaikki Finkkujen ystävät ympäri Suomen. Nähdään keikoilla 1.8.2014 alkaen! Soittoharrastus on minulla ver…

lue lisää


Juha Kangassalo

Juha Kangassalo

Olen syntyjään Raumalta. Kävin siellä koulut lukiota, sekä musiikkiopistoa myöden. Rummun soittoon sain kipinän kuitenkin jo hyvin nuorena. Olin 3-vuotias, kun halusin, että isäni hankkii minulle leikki-rummut paikallisesta marketista. Alussa harjoittelin …

lue lisää


Juho Jokio

Juho Jokio

Aloitin kitaransoiton ensimmäistä kertaa harrastuksena 13-vuotiaana. Päädyin kuitenkin muusikon ammattiuralle monen mutkan kautta vasta 24-vuotiaana, kun huomasin työelämässä miettiväni enemmän musiikkia ja soittamista kuin varsinaisia töitä.

lue lisää

Finlanders © Kaikki oikeudet pidätetään
Ylös