Aarne Hartelin

Basso ja laulu

Äitini Ritva synnytti minut kesäkuisen päivän aamuna vuonna 1962 Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Synnyin kuulemma laskettuun aikaan - se taisikin olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen ollut ajoissa paikalla!

Varhaislapsuuteni asuin Tahmelassa, Pispalanharjun maisemissa, katsellen keltaista kuuta. Yläkerran naapurin poika Hannu oli sen pahvista tehnyt ja roikotti sitä narusta iltaisin ikkunamme edessä. Nelivuotiaana pääsin Tampereen musiikkiopistoon opiskelemaan viulunsoittoa. Siitä muistan lähinnä vain soitonopettajan lausumat: ‘’Aarne, ilman järjestystä mistään ei tule mitään!’’ Sen olen myös huomannut käyvän toteen kohdallani.

Esiintyjä pienestä pitäen

60-luvun lopussa muutin vanhempieni kanssa Turkuun isän työpaikan vaihduttua Tampereen Valmetin lentokonetehtaalta Turun Pansion konttoriin. Turussa menin kouluun ja kaveripiiri alkoi löytyä sieltä. Pianotunneilla aloin käydä kun olin hieman toisella kymmenellä. Piano ei kuitenkaan kiinnostanut juurikaan, opetus kun oli Aaronin ja Thompsonin pianokouluja ja olisin halunnu soittaa jotain Piitlestä ja muuta poppia. Koulussa musiikkiopettaja pani minut aina koulun juhlissa laulamaan. Eräässä kevätjuhlatilaisuudessa oli Yleisradio nauhoittamassa ja sen seurauksena tuli laulamani typerähkö ‘’Mitähän minäkin koulussa teen?’’ -niminen teos kuuluville valtakunnanverkosta. Säkeistöjä oli tuskastuttavan monta ja kaikki ne tulivat tuutista ulos. Seurakuntamme kanttorit tarjosivat myös laulusoolo-osuuksia kirkossa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa.

Miksi basso?

Lukiossa luokkakaverini Lähteenmäen Mika ehdotti bändin perustamista. Mika oli kitaristi. Mukaan löytyi myös toinen kitaraa soittava kaveri. Ehdottivat, että minä ryhtyisin soittamaan bassoa. Olin jostain syystä jo nuorempana yrittänyt kuunnella radiosta tulleista kappaleista bassolinjoja, joten sanoinkin suostuvani mielelläni, mutta totesin, että ei mulla oo bassoa eikä tietenkään rahaakaan. Onneksi toisella kitaristikavereista oli kaksi sähkökitaraa, joista toisen sain lainaksi. Sen neljällä alimmalla kielellä opettelin ensimmäiset bassotteluni. Nuotit osasin, kun olin soittanut pianoa. Mika oli hyvä nuottimies, kun oli opiskellut ja hän kirjoitti mulle muutaman bassolinjan koulussa historian tunnilla ruutuvihkoon. Muistan ensimmäisen. Se oli Santanan ''Black Magic Woman'' – bassolinjan transkriptio. Siitä alkoi bassonsoitto. Lukioajan kesätienesteillä hankin ensimmäisen, Kasuga-merkkisen bassoni.

Turun konservatorioon

Lukioaikaan mietin, että mitähän alkaisin isona tehdä. Kitaristikaverini, joka opiskeli klassista kitaransoittoa Turun konservatoriossa, kehotti pyrkimään samaiseen laitokseen kontrabassoa opiskelemaan. Otin pari yksityistuntia ennen pääsykokeita ja minut hyväksyttiin sisään. Lukion jälkeen opiskelin päivät konservatoriossa teoria-aineita ja kontrabasson soittoa ja iltaisin koetin ansaita rahaa iltasiivoojana Turun Piispanristillä Sokos-Marketissa.

Beatlesit kaakkoon!

Siellä(kään) en aivan täysin säilynyt kommelluksitta ja yksi huvittavimmista sattumuksista oli tällainen: Yhden työvuoron päätteeksi illalla, kun marketti oli taas ihmisistä tyhjentynyt, aloin pestä grillejä ja siivota lattioita pyöröharjakoneella. Kone piti aikamoista sihinää, suhinaa ja moottorin äänikin oli melkoinen. Myöhäisillan viihdykkeeksi löin Beatlesit kasettipesään ja bassolinjojen kuulemiseksi käänsin marketin keskusradion nupit niin sanotusti ‘’kaakkoon’’. Huomiotta jäi, että kaupan ulkokaiuttimien volyymi nousi myös samassa suhteessa miellyttävän hiljaisesta muzak-volyymistä täyteen rähinään. Vain hämmästyttävän pienen hetken kuluttua puhelin marketissa pärähti ja pomo soitti kiroillen, että koko Piispanristi valvoo. Ihme kyllä siivouskone oli seuraavana iltana edelleen minun käsissäni, mutta jostain syystä keskusradiohuone oli lukittu vahvalla rautakettingillä.

Muusikon uran alkutahdit

Vuosi 1983 on jäänyt käännekohdaksi muusikon urallani. Marssin Turun Alkeis-Säveleen kysymään opetusta sähköbasson soitossa. Sieltä löytyi Iiro Salmi- niminen mies, jonka luona kävin muutamia kertoja jamittelemassa ja saamassa joitain vinkkejä. Iiro soitti silloin koskettimia Jussi Lammelan yhtyeessä, joka säesti Mattia ja Teppoa. Vähän sen jälkeen yhtyeestä jäi basisti Pasi Lyysaari pois ja paikka avautui. Iiro kertoi Jussille, että nyt olisi tyrkyllä nuori kaveri, jolla saattaisi olla vähän lahjojakin. Jussi otti yhteyttä ja kutsui keikalle kokeeksi vappuna 1983. Sanoin itseni irti siivoustöistä ja lähdin vappukeikalle Matin ja Tepon kanssa Savonlinnaan. Keikan jälkeen Jussi sanoi poikien tykänneen soitostani ja että saisin jäädä yhtyeeseen pysyvästi. Se tuntui tosi hyvältä. Tälle tielle sitten jäin. Kovalla innolla olin mukana, kun soittajaksi olin itseäni kuvitellutkin. Samoihin aikoihin pääsin myös Turku Big Bandiin – ensin harjoitusbasistiksi ja sitten vakituiseksi. Sekin oli hieno soittopaikka ja siinä oli pakko oppia lukemaan nopeasti nuotteja. 1984 löimme hynttyyt yhteen Arto Nuotion kanssa ja Finlanders sai alkunsa.

80-luvun puolessa välissä isä ja äiti muuttivat kotoa pois. Vähän sen jälkeen astui remelinvarteen tuleva vaimoni Minna, jonka kanssa olemme saaneet kolme ihanaa poikaa vuosia myöhemmin.

Säveltäminen

Matin ja Tepon kehotuksesta ja kannustuksella aloin myös tehdä lauluja. Ensimmäinen sävellykseni ‘’Mikään ei voi meitä erottaa’’ pääsi Tarja Ylitalon levylle 1985 ja Finlanders levytti sen heti perään. Sen jälkeen olen tehnyt lähinnä Finlanders-orkesterin tuotantoon lauluja. Suuri tunnustus säveltäjänä oli Seinäjoen Tangosävellyskisan voitto vuonna 2008 ‘’En kasvojas muista’’- tangolla. 2000-luvulla toimin myös muutaman vuoden Turun konservatoriossa sähköbassonsoiton opettajana.