MIKA HEINONEN ON FINLANDERSIN UUSI KOSKETINSOITTAJA

 

Finlandersin perustajajäsen Lasse Paasikko siirtyi juhannuksena viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Hänen tilalleen astuu heinolalainen huippukosketisoittaja-haitaristi-laulaja Mika Heinonen.

"Tervehdys kaikille! Ja kiva päästä mukaan Finlandersiin, joka on yksi suomen legendaarisimmista tanssiorkestereista!

Olen toiminut yli 20 vuoden ajan muusikkona tanssimusiikkigenressä  ja moni onkin saattanut vuosien saatossa bongata minut soittamassa useiden eri artistien taustalla ja eri orkestereissa, vakiojäsenenä tai tuurailemassa. Viimeisin kiinnitykseni oli Tomi Markkolan taustalla. 

Koulutukseltani olen musiikkipedagogi (Amk), popjazz - pianonsoitonopettaja ja työskentelen keikkojen ohella pianon- ja harmonikansoiton tuntiopettajana Päijät-Hämeen alueella. 

Nykyisin asun Heinolassa, mutta kotiseutuni sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä. Kipinä musiikkiharrastuksen pariin iski harmonikan kautta ollessani kuusivuotias. Kouluikäisenä kuvioihin hiipi myös piano ja kosketinsoittimet, jotka lopulta muotoutuivat pääinstrumentikseni.

Varusmiespalvelukseni olen suorittanut Kainuun prikaatin soittokunnassa vuonna 2004.

Nähdään Finlandersin keikoilla 24.7.2023 alkaen!"

-Mika Heinonen

Finlanders © Kaikki oikeudet pidätetään
Ylös